Etusivu » Urheilu » Atik Ismail

Vuonna 1957 syntynyt Suomen tataari Atik Ismail on kansallisesti tunnettu entinen jalkapalloilija. Lisäksi hän on toiminut jalkapallovalmentajana ja käsipalloilijana sekä myöhemmin rakentanut uraa lähihoitajana ja päihdetyöntekijänä. Huippujalkapallo virtaa tämän moniosaajan suvun veressä, sitä pelataan jo kolmannessa sukupolvessa – Ismailin jo edesmennyt isä Talat Ismail pelasi aikanaan Suomen pääsarjassa, Atik sekä hänen kaksoisveljensä Adil ovat molemmat olleet vahvasti mukana Suomen jalkapallokuvioissa ja, lisäksi, Atikin omat kaksoispojat Ali ja Pele ovat molemmat pelanneet nykyisessä Veikkausliigassa.

Ismail oli aktiivisimmillaan vuosina 1975-1987, jolloin hän pelasi hyökkääjänä Helsingin Jalkapalloklubissa, Kiffenissä ja Kuopion Pallotovereissa. Lisäksi hän pelasi jalkapalloa ulkomailla, Turkissa, Belgiassa ja Ruotsissa. Ura alkoi jo nuorena – Ismail Atik oli mukana voittamassa alle 18-vuotiaiden EM-hopeaa vuonna 1975, jolloin Suomi hävisi loppuottelun Englannille jatkoajalla. Atik pelasi yli 200 SM-sarjan ottelua, joissa hän teki yhteensä 112 maalia. Tunnetuimmaksi Ismailin tekemäksi maaliksi nousi vuonna 1982 HJK:n pelaajana tehty maali brittiseurue Liverpoolia vastaan – kyseessä oli Euroopan Cupin toinen kierros ja maali vei HJK:n voittoon maalein 1-0. Atik pelasi 26 ottelua Suomen jalkapallomaajoukkueessa. Suomen tiimissä pelatessa hän teki yhteensä seitsemän maalia, joista kaksi tehtiin heti ensimmäisessä maaottelussa Kreikkaa vastaan.

Myöhemmin futisurallaan Ismail siirtyi pelaajasta valmentajaksi. Vuosina 1995-1997 hän valmensi jalkapallojoukkuetta Kuopion Palloseuraa, vuonna 1999 Zulimaneja, vuonna 2000 Kingsiä ja vuosina 2001-2002 Kiffeniä. Tämän jälkeen Atik Ismail ryhtyi valmentamaan nuorisojoukkuetta SC KuFu-98:n B-junioireita, myöhemmin Kingsin B-junioreita. Sittemmin hän palasi vielä aikuisten jalkapallovalmennuksen pariin toimien muun muassa iisalmelaisen PK-37 -joukkueen päävalmentajana (2008-2009) ja Jämsänkosken Ilveksen päävalmentajana (2010).

Yksityiselämän kuoppainen tie

Tuttuun tapaan menestyvät Suomalaiset usein kajoavat päihteisiin ja rikoksiin. Emme väittä, että Atik Ismailin vastoinkäymiset olisivat verrattavissa Matti Nykäsen draamoihin, mutta myös Ismailin yksityiselämä ja henkilökohtaiset pulmakohdat on esitetty mediassa koko kansan puitavaksi. Se, onko ongelmien julkinen syynääminen kaiken lähtökohta vai seuraus jo olemassa olevista vaikeuksista on ikuisuuskysymys. Joka tapauksessa Ismail ei onnistunut omalta osaltaan välttymään sensaatiojutuista urheilu-uransa aikana eikä sen jälkeekään.

Jo Ismailin aktiiviuransa aikana päihteet tulivat vahvasti mukaan hänen elämäänsä. Nämä vaikeudet jatkuivat pitkälti Atikin uran jälkeiseen aikaan. Hän on kuitenkin tähän päivään mennessä onnistunut raitistumaan täysin – nykyään hän toimii muun muassa samantyyppisten ongelmien kanssa kamppailevien parissa. Ismail on vuosien varrella ollut vahvasti mukana taidemaailmassa, hän on muun muassa kirjoittanut useampia runoja, suunnitellut ja toteuttanut taidenäyttelyn, levyttänyt musiikkia ja kirjoittanut kirjan. Lisäksi hän on edelleen ollut mukana futismaailmassa – hän on usein mukana kommentoimassa jalkapallolähetyksiä televisiossa ja hänet saattaa silloin tällöin jopa vongata itse kentältä pelaamassa satunnaisotteluita. Vuonna 2006 hän esiintyi Subtv:n FC Nörtit -televisiosarjan jalkapallojoukkueen valmentajana.

Atik Ismailin elämä on ollut kaikkea muuta kuin tylsää. Kaiken edellä mainitun lisäksi hän on myös ollut vahvasti mukana poliitiikassa. Nykyään hänen kirjoituksiaan voi lukea Iisalmen Sanomista ja kuopiolaisesta paikallislehdestä Viikkosavosta. Ismail on avioitunut nykyisen puolisonsa Elina Itkosen kanssa vuonna 2003. Lisäksi hänen kaksoispojat Ali ja Pele Koljonen ovat molemmat olleet mukana jalkapallomaailmassa – kumpikin on pelannut Veikkausliigassa. Vaikka nuorena alkanut ura ja sen mukanaan tuoma julkisuus on vahvasti vaikuttanut Ismailin yksityiselämän raiteilta lähtemiseen mies on sinnikkäästi pyrkinyt tekemään täyskäännöksen elämälleen, ja onnistunutkin siinä! Mitä mieltä itse olet – voimaannuttava selviytymistarina vai liian paljon annettu liian nuorena?!

Comments are closed.